ESIMERKKI: Yhteydenotto opintoretkikohteeseen (Huoltajat / Opettaja)

YHTEYDENOTTO OPINTORETKIKOHTEESEEN
Yhteydenotto hoidetaan sähköpostilla, soittamalla tai käymällä paikan päällä. Sähköpostista jää dokumentti talteen. Lisäksi se antaa yhteistyötaholle aikaa selvittää esimerkiksi aikatauluja ja vastata tarkempiin kysymyksiin myöhemmin.

Opintoretken kannalta keskeiset tiedot ilmoitetaan yhteistyötaholle:

Opintoretket, Varainhankinta, Pankkitili

Luokan pankkitilin perustaminen

Yksi huoltajista avaa luokalle käyttötilin oman pankkitilinsä rinnalle (tilinomistaja). Lisäksi raha-asioiden hoitajiksi on suositeltavaa valita 1-2 vastuuhuoltajaa (tilinkäyttöoikeuden haltijat). Eri pankeilla on hieman erilaisia käytänteitä, joten kannattaa ottaa yhteyttä omaan pankkiin ja toimia sen ohjeiden mukaan.

Opintoretket, Varainhankinta, Maksutavat, Tilitys

Varainhankinnan maksutapoja ja rahojen tilitys

Tuotteiden ja palveluiden myynti sekä yhdessä toteutettavat tapahtumat vaativat myös rahan käsittelyä. Maksuja voidaan ottaa vastaan eri tavoin. Kaikissa tapauksissa tärkeää on tehdä kuitit kaikista myynneistä ja pitää huolta, että kaikki kerätyt rahat saadaan lopulta selkeästi jäljitettyä.

Opintoretket, Leirikoulu, Muistilista

MUISTILISTA: Mitä mukaan opintoretkelle?

Oppilaiden ja huoltajien kanssa kannattaa sopia etukäteen siitä, mitä opintoretkelle otetaan mukaan. Liian suuret rahamäärät tai arvokkaat esineet on syytä jättää kotiin. Opettaja tai retkikohde voi laatia oppilaille kirjallisen pakkauslistan, joka vaihtelee vuodenajasta, säästä ja kohteesta riippuen.